Päiväkoti

Tuulenkylässä on toiminut alusta alkaen oma yksityinen päiväkoti, jonka noin 15 paikkaa täyttyivät alkuvuosina talon omista lapsista. Nykyisin vain pieni osa lapsista on tuulenkyläläisiä, muut lapset tulevat lähiympäristöstä. Kuitenkin talon asukkailla on halutessaan ensisijainen oikeus päivähoitopaikkaan omassa päiväkodissa.

Päiväkodin taustayhteisönä toimii Yhteisöpäiväkotien tuki ry. Sen hallitus koostuu lasten vanhemmista. Päiväkodin erityispiirteenä on vanhempien vahva osallistuminen päiväkodin toimintaan. Päiväkoti toimii sekä Tuulenkylässä että Vastatuulessa. Nykyisin kun päivähoitoa ei enää toteuteta sisarusryhmissä vaan ryhmät muodostetaan lasten iän perusteella, sopiva ryhmä saattaakin sijaita tien toisella puolen sijaitsevassa Vastatuulen päiväkodissa. Molemmilla päiväkodeilla on yhteinen johtaja.

Omaan päiväkotiin sisältyy monia etuja. Yksi niistä on päiväkodin sijaitseminen omassa, tutussa ja turvallisessa pihapiirissä. Lapsia ei ole tarvinnut kuljettaa hoitoon, he ovat halutessaan voineet kipaista sinne itse. Hoitopäivän päättyessä lapset voivat jatkaa leikkejään ulkona tai sisällä, jos leikit äidin tai isän tullessa ovat jääneet kesken. Päiväkoti pitää toiminnallaan tilat kunnossa, vaikka se osaltaan tietysti niitä kuluttaakin. Päiväkoti tuo eloa taloon.

Päiväkodin kotisivuille »

 

As Oy Tuulenkylä
Muurarintie 2, 40520 Jyväskylä

Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy (JVA Oy)
 Vapaudenkatu 48-50, 3 krs.
 40100 Jyväskylä
 Postiosoite: PL 193
 40101 Jyväskylä