Toiminta

Tuulenkylässä yhteisöllisyys merkitsee eri ihmisille eri asioita. Yhteiset tilat, naapuruston pysyvyys ja kiinnostus yhteisiin asioihin luovat puitteita yhteiselle tekemiselle, johon osallistuminen on vapaaehtoista. Ainoa velvollisuus on talonmiesvuoro, joka osuu aikuisen kohdalle noin kerran vuodessa.

Tuulenkylän alkuvuosina useimmat elivät pikkulapsiperhevaihetta ja yhteisöllisyys rakentui suurelta osin lasten ja päiväkodin ympärille. Vuosien varrella lapset ovat kasvaneet ja monet nuoret ja aikuiset ovat muuttaneet pois, silti monet käyvät edelleen yhteisissä juhlissa. Samalla uusia asukkaita on muuttanut ja pieniä lapsia on syntynyt tilalle. Myös yhteisöllisyys ja yhteinen tekeminen ovat muuttuneet vuosien varrella.

Yhteisöllisyys ilmenee esimerkiksi talkoina, juhlina, yhteissaunomisena, yhteisruokailuna, naapuriapuna ja muuna yhteisenä tekemisenä. Talkoilla kunnostetaan pihaa pari - kolme kertaa vuodessa. Talkoilla on rakennettu mm. roska- ja pyöräkatokset.

Talkoiden ohella juhlitaan. Perinteisiä juhlia ovat Tuulenkylä-päivät elokuussa ja Itsenäisyyspäivän vastaanotto joulukuussa. Näiden lisäksi asukkaat järjestävät esimerkiksi valmistujaisten tai merkkipäivien johdosta yhteistalossa ja asunnoissaan omia juhliaan, joihin myös naapurit ovat tervetulleita.

Yhteissaunat ovat tiistai- ja lauantai-iltaisin. Tiistaina lämmitetään sähkökiuas, lauantaina puukiuas. Muutaman kerran vuodessa on myös yhteisruokailu. Kolme - neljä asukasta valmistaa vuorollaan ruokaa omakustannushintaan yhteistalossa.

 

As Oy Tuulenkylä
Muurarintie 2, 40520 Jyväskylä

Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy (JVA Oy)
 Vapaudenkatu 48-50, 3 krs.
 40100 Jyväskylä
 Postiosoite: PL 193
 40101 Jyväskylä